Minusta

Olen pikkukylässä kasvanut luonnonlapsi ja rakastan ihmisten kohtaamista ja tarinoita. Herkkänä tyyppinä kuuntelen tarkasti ja kuljen kuvattavan tunnetiloissa mukana.

Tällä hetkellä asun Jyväskylässä, mutta vaeltelen uteliaana, minne vain kameran kanssa.

Kuvaamisen aloitin jo yli 15 vuotta sitten sitten mummon ja papan digikameralla.

Sittemmin kamera on kuljettanut minut kevytyrittäjäksi ja kuvaamaan niin häitä, hautajaisia, perheitä, lemmikkejä, konsertteja…

Rakastan kuvauksien suunnittelua, mutta etenkin ihmisten kohtaamista. Ei ole mitään mielenkiintoisempaa kuin elämä, ja siksi olen aidosti kiinnostunut tutustumaan kuvattaviini.

Minulle on sydämen asia, että jokainen saa tulla kuvattavaksi omana itsenään.

Tavoitteenani on luoda kuvauksesta elämys. Hetki, jossa voi pysähtyä kiireettömyyteen ja kannatteluun, sillä vastaan kaikesta ja valmistelen kuvauksen sinua varten.

Seurauksena on kuvia, joissa näkyvät tunteet. Mutta sitäkin tärkeämpää on, että niitä katsoessa muistaa, miltä tuntui: levolliselta, kauniilta, onnelliselta, nähdyksi ja kuulluksi tulleelta.

Vapaa-aikani kuluu lähes poikkeuksetta ihmisten kanssa. Harrastan tanssia, käsitöitä, vaeltamista ja milloin mitäkin innostavaa.

Luonteeltani olen utelias, luova, sosiaalinen ja sydämellinen. Uskon, että juuri luovuus ja uteliaisuus vaikuttivat siihen, että päädyin opiskelemaan journalistiikkaa ja lähdin kuvaajaksi, vaikka aina väitin, etten yrittäjäksi ryhdy.

Joten…

jos tuntuu, että olen etsimäsi kuvaaja tai haluat kuulla lisää, ota yhteyttä niin tutustaan ja suunnitellaan sinun kuvaushetkesi.

Lämmöllä

Jenina

Tämän sivun kuvat / photos by the warm soul David Albrecht