Saanatunturin huiputus ja koparoiden naksuntaa
Tästä olimme kerenneet haaveilla koko viime talven ja kevään: pohjoisen reissusta ja etenkin Norjaan ajelemisesta. Vihdoin keskikesän juhlien jälkeen matka alkoi Keski-Suomesta Ouluun, jossa vietimme yhden yön keräilemässä voimia. Seuraavana päivänä vielä herätessä suuntana oli Abiskon kansallispuisto Ruotsissa. Päädyimme kuitenkin vaihtamaan suunnitelmaa, sillä pohjoinen kutsui lempeästi luokseen.
Matka sujui leppoisasti ja tiellä tukkeena oli ainoastaan hetkittäin porotokkia, jotka löntystivät tienvarsilla syömässä. Pysähdyimme välillä tekemään ruokaa ja lepuuttamaan silmiä, mutta illan tullen olimme saavuttaneet päivän päämäärän -Kilpisjärven.
Matkan varrella olimme päättäneet, että reissun ensimmäinen vuoren (tai tässä tapauksessa tunturin) huiputus olisi Saanatunturi. Arvelimme, että unenlahjojemme takia emme ole aamulla ensimmäisenä reippailemassa tunturille, joten parempi olisi tehdä se illalla, jotta säästymme pahimmalta ruuhkalta.
Lähdimme tallustamaan Mallan luonnonpuiston parkkipaikalta kohti kaukana häämöttävää huippua. Kello näytti iltakymmentä, mutta keskiyön aurinko loisti edelleen korkealta taivaalta. Alkumatkan saimme taittaa yksinämme toki itikoiden ininä korvissa. Ylempänä aloimme käsittämään, että reissu ei taida ollakaan nopea iltapyrähdys. vaikka olimme netistä lukeneet Saanan reitin varrella olevista “valehuippuista”, pääsivät ne silti huijaamaan meitä muutamaankin otteeseen.
Reitin alkupään nousu taittui hitaasti pitkän ajopäivän jäljiltä, mutta nautimme matkalla useaan otteeseen maisemista, jotka avautuivat hiljalleen kaikkeen kauneuteensa. Ylempänä törmäsimme muutamiin kanssakulkijoihin, mutta pääosin edessä häämötti tunturin polut tyhjillään. Reissun ensimmäinen hengen haukkominen - kauneudesta, oli tunturijärven kohdalla. Kai sellaisista oli nähnyt kuvia useastikin, mutta upeammaltahan kaikki näyttää omin silmin.
Viimein huipulle selvittyämme kello pyörähti tasan 00.00 ja nautimme auenneesta maisemasta muutaman muun retkeilijän kanssa. Hyttyset pitivät kuitenkin saavutuksesta nautiskelemisen hyvin lyhyenä tuokiona.
Alas tullessa saimme enemmänkin seuraa, kun kiirunan nariseva ääni alkoi kuulua läheltä. Ääni ja liike paljasti hyvin maastoutuvan linnun ihan lähietäisyydeltä. Kai Saanatunturin turistit ovat sillekin tulleet jo tutuksi. Kiiruna ei jäänyt kuitenkaan ainoaksi ihasteltavaksi, kun hetken päästä toiselta puolelta maisemaa nousi vaaleat sarvet ja kuului tuttua porojen koparoiden naksuntaa (opin just, että tää on se oikea sana!). Keskiyön paisteessa porotkin tulivat nauttimaan tunturin maukkaita mättäitä ja pitämään seuraa vaeltajille. Alamäki, Saamenmaan maisemat ja eläimet vauhdittivat paluumatkaa niin, että se meni hujauksessa.
Palattin polulta autoon iltapalalle ja nukkumaan. Matkalta mukaan taisi tarttua muutama seuralainen, jotka inisivät korvan vieressä niin, että seuraavat yöunet jäivät aika lyhyeksi.
Aamulla suuntana olikin jo rajan ylitys ja Norjan puoleiset maisemat.
